Keittiöt

Jos olet päättänyt hankkia uudet kalusteet, niin unohda ensin kiire ja liian tiukat aikataulut, sillä olethan tekemässä hankintaa jonka kanssa saatat olla seuraavat 10-20 vuotta.

Varaa aikaa malleihin tutustumiseen ja suunnitteluun kalustemyymälässä.

Ota mukaan mahdollisimman paljon mittatietoja paikasta johon kalusteet tulevat, sekä mahdollisista kodinkoneista, viemäri- ja vesiputkista, ovista ja ikkunoista.

Helppo tapa haaveesta todeksi:

  1. Mittaa kalustettavat seinät ja muut em. tiedot paikasta ja merkitset ne vaikkapa ruutupaperille. (sen ei tarvitse olla hieno ja tarkka vielä tässä vaiheessa)
  2. Tutustu mieluisiin malleihin sivuillamme ja myymälässämme.
  3. Käymme yhdessä läpi toiveitasi uusista kalusteista ja niitten sijoituksista. Kerromme mahdollisista vaihtoehdoista ja materiaalien ominaisuuksista.
  4. Teemme luonnospiirrokset ja niihin perustuvan tarjouslaskelman jotka lähetämme sinulle. Voit miettiä rauhassa ja tehdään toiveesi mukaan mahdollisia muutoksia suunnitelmaan.
  5. Kun olet tehnyt tilauksen, sovimme aikatauluista ja käymme suorittamassa tarkistusmittauksen paikanpäällä. Tässävaiheessa voidaan tehdä vielä muutoksia jos mitat sitä edellyttävät.
  6. Kalusteet menevät tuotantoon sen mukaisesti kun sovittu aikataulu sitä vaatii. Kun valmistumisen hetki lähestyy, olemme yhteydessä sinuun ja sovimme toimituspäivän jolloin oma automme kuljettaa kalusteet perille. (voit myös noutaa halutessasi itse)
  7. Jos kalustetoimitus sisältää myös asennuspalvelun, niin asentajat on pyydetty paikalle samaan aikaan kalusteiden saapumisen kanssa.
  8. Asennusporukka huolehtii kaapistot toimintavalmiuteen ja jos on sovittu niin myös suorittavat sähkö, putki ja laatoitustyöt sekä vanhojen kalusteitten purkamisen+poiskuljetuksen.

Ole liikkeellä ajoissa, sillä joidenkin mallien sekä mittatilauskalusteiden toimitusajat voivat
olla pitkiä. Myös erilaiset lomakaudet vaikuttavat toimitusaikoihin. Toimitusajat ovat yleensä n. 2-5 viikkoa.

Keittiön toimivuuden ja viihtyisyyden suunnitteluun kannattaa paneutua huolella. Meiltä saat neuvoja ja apua muistakin näkökulmista kuin myyjän, sillä me myös suunnittelemme, valmistamme ja asennamme kalusteitamme.